HIRSIRAKENTAMINEN

Kitkan Veistämö keskittyy luomaan korkealuokkaisia, käsinveistettyjä hirsirakennuksia tilauksesta asiakkaan toiveiden mukaisesti. Olipa rakennus sitten koirankoppi, laavu, lato, mökki tai talo, se toteutetaan laadusta tinkimättä. Kaikki työt ovat meille arvokkaita ja teemme ne poikkeuksetta parhaan kykymme mukaan. Käytämme perinteisiä menetelmiä. Hyödynnämme nykyaikaisia välineitä.

Toteutamme hankkeen kaikki vaiheet - suunnittelun, luvat, pohjatyöt, puunhankinnan, veiston, pystytyksen, sisustamisen, varustelun, siivouksen ja maisemoinnin - kokonaistoimituksena, tai sovituin osin. Itse keskitymme hirsirakentamiseen, puuhun ja luonnonmateriaaleihin, muut osa-alueet hoidamme yhteistyökumppaniemme avustuksella.

Veistämämme kehikko on poikkeuksellisen laadukas ja aina yksilöllinen. Hirsirakennukseen kuuluu usein erikoisrakenteita, kuten lankkulattia, tuppilautakatto, perinneovet ja -ikkunat, sekä päre-, paanu-, tai turvekatto. On kokonaisuudelle eduksi jos sama asiaan vihkiytynyt väki hoitaa koko toteutuksen viimeiseen silaukseen. Näin laatu pysyy vakiona, pinnoissa näkyy sama käsiala ja kokonaisuudesta tulee ehjä.

HIRSIRAKENNUSTEN KORJAAMINEN

Teemme myös vanhojen hirsirakennusten korjaustöitä, kuntoarvioita ja korjausneuvontaa. Tyypillisiä korjaustöitä ovat kengitykset ja hirsipaikkaukset. Tyypillisiä korjattavia paikkoja ovat erilaiset kosteuden aiheuttamat vauriot rakennuksen alimmissa hirsissä, ikkunapenkeissä, välipohjan lämpövuotokohdissa ja vesipisteiden läheisyydessä. Vanhan pinnan jäljittely uusissa näkyvissä pinnoissa on usein keskeisessä roolissa ja onnistuu yleensä ainoastaan perinteisillä käsityökaluilla. Oma osaamisemme keskittyy uudisrakentamiseen, joten tarvittaessa pyydämme neuvoja korjausrakentamiseen erikoistuneilta yhteistyökumppaneiltamme.

ISOSTA PUUSTA

Isosta puusta on mahdollista toteuttaa kaikenlaista jännittävää. Hirrestä syntyy näyttäviä kalusteita, tilaelementtejä ja sisutuksia kotiin, liiketilaan ja julkiseen tilaan. Massiivinen hirsiseinäke voi jakaa tilan, vaimentaa ääntä tai olla vaikkapa narikan runko. Hirrestä ja järeästä puusta rakennetut kalusteet, palvelutiskit ja sisustukset luovat erityistä tunnelmaa vaikkapa ravintolaan tai hotelliin. Puun vankka luonto ja lämmin olemus luovat kotoisan tunnelman. Käsityön elävöittämä pinta viimeistelee vaikutelman. Puun ikiaikainen henki ja uudenaikainen ympäristö antavat kontrastin toisilleen ja luovat jännitettä tilaan. 

Olemme jatkuvasti kiinnostuneita uusista ideoista ja otamme mielellämme ajatuksia ja tilauksia vastaan kaikenlaisista erikoistöistä, isommista ja pienemmistä. Olemme kiinnostuneita hirren viemisestä uusiin paikkoihin. Rajoituksia ei ole. Jos se on puuta, sitä voidaan työstää.

PIKKULINNULLE

Koska sekä hirsiveistämöllä että pikkulinnulla on pohjolassa samat haasteet, sopivan puun löytäminen ja kylmä talvi, pyrimme puolittamaan parivaljakon vaikeudet ja järjestämään edes toiselle kohtuulliset olosuhteet sahailemalla silloin tällöin linnunpönttöjä ja lintulautoja hukkapölkyistä ja muista pätkistä. Niistä nousee hymy huulille.

Käsinveistetyllä hirsitalolla on sielu. Se on elävä. Se näyttää oikealta. Se tuoksuu oikealta. Se tuntuu oikealta. Se on ainutlaatuinen. Se on yksilöllinen. Se on aito. Se on luonnonmukainen. Se on terve. Se on taidetta.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

0400 509 134